Koulumestarissa roboilua

Koulumestarin koulussa on roboiltu tänä lukuvuonna koko koulun voimin. Kaikille oppilaille on pidetty oman luokkatasonsa ryhmissä kolmen tunnin legopajoja, joissa on rakennettu ohjeiden mukaan perusrobotti ja tuunailtu sitä omien mieltymysten mukaan. Ohjelmointia on harjoiteltu alkeista lähtien ja siitä sitten on jokainen voinut lähteä kasvattamaan omaa legotaitoaan. Oppilaat ovat olleet toistensa apuna; tutor-oppilaat, kuten meillä taituriapulaisia nimetään, ovat olleet mahtavia asiantuntijoita. Roboinnostus on levinnyt koulussa ja robopajoja on odotettu innolla!

         

Arkityötämme ovat rikastuttaneet monenlaiset tapahtumat ja vierailut. Oppilaamme ovat toimineet reippaina messuesittelijoinä Opi ja kasva-messuilla Wanhassa satamassa sekä esitelleet legoiluinnostustaan Aalto-yliopistolla. Aalto-yliopistolla olimme yhteistyössä Vanttilan ja Tähtiniityn koulujen kanssa. Hanke-esittelyn yhteydessä kutsuttiin Aalto-yliopiston opiskelijoita mukaan hanketoimintaan; nythän jo pari innostunutta opiskelijaa on ohjaillut toimintaa eri puolilla Espoota. Lisäksi oppilaamme ovat päässeet esittelemään roboiluaan koulussamme vierailleille kansainvälisille vierailijaryhmille, jotka ovat olleetkin hyvin kiinnostuneita ja ihastuneita robotiikan käyttöön opetuksessa. Tiedä vaikka olisimme tartuttaneet kipinän  ympäri maailmaa😉 Scifest Joensuussa Robocup Junior-kisoineen oli ikimuisoinen kokemus! Scifestistä olimme myös yhteydessä ConnectPro-etäohjelman välityksellä Helsingin yliopiston Tiedekulmaan, jossa vuorovaikutuksessa Helsingissä olevat koulumme oppilaat ja osaltaan Joensuussa olevat oppilaat kertoivat kokemuksistaan ja toimimisestaan innovatiivisesti.

         

Aikuisetkin ovat päässeet toimimaan hankkeessa😉 Olemme olleet mukana Educa-messuilla, koulutustilaisuuksissa sekä jakaneet innostusta naapuriimme Mikkelän kouluun koti- ja kouluyhdistyksen MiKoKo:n ja koulun yhteisessä päivässä sekä Aarnivalkean kouluun InnokasKino-pajapäivässä. Arjen teknologiaa-koulutuskokonaisuuden osana tutstuimme myös legoiluun. Hankkeessa on ollut mahtavaa toimia yhteistyössä kaikkien kanssa!

   

Minna Kukkonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s