Koordinaattoreiden terveiset

Hankkeemme uudet ja vanhat koordinaattorit tapasivat Oulussa Metsokankaan koululla maanantaina 27.8. Päivän aikana perehdytimme uusia koordinaattoreita hankkeen taustoihin ja viime vuoden toimintaan sekä tutustuimme toisiimme. Keskustelimme myös hankkeen käynnistämisestä uusilla kouluilla sekä vanhojen mukanaolevien koulujen tukemisesta.

Aluekoordinaattorit ovat alueensa kouluihin yhteydessä syyskuun aikana. Kalenteriin kannattaa jo nyt merkitä koko hankkeen yhteinen Robotiikka- ja pelitapahtuma, joka järjestetään Espoon Dipolissa 13.-15.5.2013. Ko. tapahtuman yhteydessä järjestetään myös tämän vuoden Robocup Junior SM-kisat. Toivomme mukaan sankoin joukoin hankekoulujen opettajia ja oppilaita eri puolilta Suomea! Lisätietoja tapahtumasta luvassa myöhemmin syksyllä.

Tässä blogissa hankkeen toimijat: opettajat, oppilaat ja yhteistyökumppanit jakavat ajatuksiaan, kokemuksiaan, kuulumisiaan ja ideoita hankkeeseen liittyen. Kaikki rohkeasti mukaan kirjoittamaan! Jaetaan osaamista ja kokemuksia ja kehitetään yhdessä tieto- ja viestintätekniikkaa ja robotiikkaa hyödyntäviä malleja koulun arkeen! Blogin kirjoittamisohjeet saa oman alueen koordinaattorilta.

Innokasterveisin hankkeen koordinaattorit
Tiina, Päivi, Otto, Jens, Riikka, Pekka ja Petteri

Adobe Connect Pron käytön harjoittelua

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s