DataLoggausta Sääksjärvellä

Kevättalvella oli  kasiluokkalaisten kanssa tarkoitus käsitellä fysiikan tunneilla nopeutta. Varsinaista aihetta käytiin ensin mittailemassa pulkka ja liukurimäessä.  Mitattiin matka ja aika, joka sen laskemiseen kului ja sisällä laskettiin näistä sitten nopeus. Tästä tutkimuksesta ei kuitenkaan helposti päästä tutkimaan käyriä ja tulkitsemaan niitä.

Joten otimme avuksi robotit. Ajan ollessa aika rajoitettu, niin ohjelmoin itse robotille ohjelman, jossa se kulki ensin hiljaa muutaman sekunnin ja sitten pysähtyi. Sitten taas vähän kovempaa muutama sekunti ja pysähtyi. Lopuksi täysiä ja pysähdys ja viimeiseksi peruutus. Näistä sitten piirsimme dataloggauksella käyrä ajan ja renkaan pyörimän matkan suhteen. Lopuksi muuttelimme hieman ohjelmaa ja näimme konkreettisesti oppilaiden tekemien muutosten vaikutukset.

Käyristä tuli varsin hienot ja niistä havaitsi hyvin eri nopeuksien kaltevuuden ja pysähdyksissä olevan suoran viivan. Oppilaat tuntuivat tämän avulla ymmärtävän hyvin käyrän tulkinnan ja kokeessa lähes kaikki osasivat tulkita ajan ja matkan suhteen olevan kuvaajan, jota ei edellisenä vuonna oltu päästy havainnollistamaan helposti. Suosittelen muillekin yläkouluille käyttöön.

Terveisin Elina Hossi Sääksjärven koululta

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s