OKL koodaa! – opettajankouluttajat innostumassa ohjelmoinnista ja robotiikasta

Opettajankouluttajat eri puolilta Suomea kokoontuivat keskiviikkona 11.3. Innokas-verkoston ja Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen kutsumana innostumaan ohjelmoinnista ja robotiikasta. Helsingin yliopistolla järjestetyssä tapahtumassa opettajankouluttajat ja Innokas-verkoston toimijat jakoivat kokemuksiaan ja osaamistaan ohjelmoinnin ja robotiikan opettamisesta. Monipuolisia esimerkkejä kuultiin Oulusta, Rovaniemeltä, Helsingistä, Raumalta, Tampereelta, Turusta ja Lahdesta. Innokas-verkoston toimijat kertoivat viime syksynä kahdeksalla paikkakunnalla toteutetusta valtakunnallisesta kiertueesta. Osaamisen jakamista ja ideoiden levittämistä parhaimmillaan!

kuva (2)

Iltapäivän aikana harjoiteltiin ajattelun taitoja toiminnallisessa ”Lähtölaukaus koodaukseen” – työpajassa ja keskusteltiin ja pohdittiin, millaisia haasteita opettajankoulutuslaitoksilla ja työssä olevilla opettajilla on ohjelmoinnin ja robotiikan opetukseen liittyen ja miten niitä voitaisiin yhdessä ratkaista. Iltapäivä huipentui sopimukseen jatkaa OKL:n ja Innokas-verkoston välistä yhteistyötä aiheen tiimoilta. Syksyllä 2015 siis tavataan jälleen osaamisen jakamisen merkeissä! Kiitos kaikille innokkaasta osallistumisesta,

Innokas-terveisin
Tiina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s