Micro:bit alkuun Ilomantsissa

Ilomantsissa Pogostan koululla aloitimme micro:bittien käyttöönoton syyskuussa kouluttamalla 3 x 2h tuutoroppilaita. Kokosimme noin kymmenhenkisen oppilasjoukon innokkaista ja motivoituneista ala- ja yläkoululaisista. Oppilaat eivät tarvinneet kovinkaan paljon koodaukseen johdatteluja, vaan opettelivat micro:bit -koodausta varsin omatoimisesti. Viimeisellä kerralla otimme käyttöön lisäosia mm. johtoja, antureita, valoja, servoja jne. ja micro:bitin oman Inventor`s Kitin asennusalustoineen.

Ensimmäinen ohjelmointikokeilu tehtiin 8.luokan valinnaiskäsityöryhmässä lokakuussa. Micro:bitteilyä harjoiteltiin ensin hieman ohjatummin (2h)( ledikuvioiden sytyttäminen, kivi-sakset-paperi, noppa ja kompassi) ja toisella kertaa oppilaat saivat olla luovempia ja toteuttaa omia ideoitaan / kokeiluja. Suosikiksi taisi nousta esimerkiksi erilaisten musiikkipätkien ohjelmoiminen ja radiotoiminnon kokeileminen. Oppilaat olivat pääsääntöisesti innostuneita ja motivoituneita tekemään, toki sellaisiakin kahdeksasluokkalaisia muutama löytyi, joita ei tämäntyyppinen ohjelmointi kovin kiinnostanut. Open apuna oli mukana kolme koulutettua tuutoroppilasta, hekin kahdeksasluokkalaisia.

Alakoululla mikro:bitteihin pääsi tutustumaan yksi kolmas ja yksi viidesluokka. Kahden oppitunnin aikana tutustuimme micro:bitin perusteisiin yksinkertaisten koodaustehtävien avulla. Oppilaat ottivat laitteen innolla vastaan ja koodaaminen lähti hyvin liikkeelle. Muiden luokat pääsevät micro:bitin kimppuun joulukuussa toteutettavalla monialaisella viikolla. Viikon aikana on tarkoitus pyörittää micro:bit työpistettä, jossa kaikki luokat nollasta kuudenteen voivat vierailla.

Yläkoululla micro:bit-keksinnöt pääsevät kunnolla valloilleen joulukuussa, kun koulullamme on ns. monialainen viikko. Teemaksi ovat oppilaat jo valinneet suomalaisen urheilun ja tähän liittyen erilaisia koulupäivän kestoisia pajoja syntyy koulullemme viisi. Yksi pajoista on idealla ”Suomi 100: suomalaisten kunto nousuun!”. Tämä toteutetaan elokuun koulutuksessa oppimaamme innovaatioprosessia mukaillen ja tietenkin micro:biteillä! Näin saadaan kaikille yläkoululaisille noin viiden tunnin kokemus ohjelmoinnista ja innovoinnista.

Erno Turunen ja Timo Saari
Pogostan koulu
Ilomantsi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s