Micro:bit oppilasprojekti Tyryn koulussa

Valkeakoskella Tyryn koulussa Micro:bitit otettiin pilottikäyttöön yhden 8.lk ryhmän kanssa ja 9.lk matematiikan valinnaisen ryhmän kanssa. Suunnitelmissa on käyttää Micro:bittejä ensi lukuvuonna 8.lk ohjelmoinnin opetuksessa sekä seuraavana vuonna 9.lk kanssa.

8.lk ryhmä on tutustunut syksyn aikana 3-4 oppitunnin verran Micro:bitteihin. Ryhmän kanssa on tehty perusharjoituksia ja innostuneet oppilaat omin päin soveltaneet eteenpäin laitteen (led-valot -> animaatio, noppa luvuilla -> silmäluvuilla, radiotoiminnon käyttö). Suunnitelmissa olisi kevätlukukaudella, kun ryhmälle tulee lisää tunteja valinnaiskurssin myötä, toteuttaa isompi innovointiprojekti yhdessä kuviksen valinnaisryhmän kanssa. Toivottavasti saadaan tämä projekti yhdessä kuvisopettajan kanssa toteutettua.

9.lk matematiikan valinnaisryhmä toteutti melko rennon ohjelmointiosuuden, jossa ensin pyrittiin harjoittelemaan noin viiden oppitunnin puitteissa graafista ja tekstipohjaista ohjelmointia (Scratch ja Python), jonka jälkeen harjoiteltiin Micro:bitin perusominaisuuksia. Sitten oppilaat koitettiin innostaa ideoimaan ja innovoimaan omaa projektiaan. Pohjana käytettiin Micro:bit-koulutuksessa pidettyä innovointisessiota jota koitettiin soveltaa tälle ryhmälle.

https://sway.com/pwrXhMYEDOD65hNI?ref=Link

Meillä ei ollut elektroniikan tykötarpeita käytössämme (ihan muutama ledi, moottori ja summeri) ja oppilaat eivät niitä sitten oikein ottaneetkaan käyttöönsä. Osa oppilaista takelteli todella paljon heti tässä alkuvaiheessa. Jonkin verran tuli kommenttia, että vaikea suunnitella, kun ei tiedä mitä laitteella voi tehdä. Koitimme päästä tästä tuskastelusta yli ja töihin. Oman työn suunnittelu oli kuitenkin oppilaille todella hankalaa.

Osa töistä jäi kesken johtuen liian suurista haaveista toteutuksen suhteen. Useimmat suunnitelmat olivat kuitenkin ihan hyviä ja paremmalla ajankäytöllä olisivat voineet toteutuakin.

Yksi oppilasryhmä suunnitteli pelin, jossa voisi toisella micro:bitillä lähettää ammuksen tietystä kohdasta ja toinen Micro:bit näkisi ammuksen tulevan, koittaisi omalla ”aluksellaan” väistää ja lähettää oman ammuksensa liikkeelle. Tämä oli kunnianhimoinen yritys. Oppilaat toki löysivät netistä apuja tähän, mutta silti peliin jäi pieni ongelma eikä se ihan toiminut. Emme osanneet aikataulumme puitteissa korjata vikaa koodissa.

Yksi oppilasryhmä suunnitteli palohälyttimen, jossa hyödynnettäisiin Micro:bitin valosensoria. Tätäkään ei aivan toimivaksi saatu, mutta idea oli hyvä ja lähelle päästiin. Ohessa kuva palohälytinryhmän raportista, johon oli saatu myös kuvaa koodista.

Ohjelmoinnissa ja Micro:bitin kanssa oppii koko ajan itsekin lisää ja harjoittelua jatketaan.

Teemu Kariniemi & Elina Lehtelä, Tyryn koulu (7.-9.lk), Valkeakoski

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s