Make It Now – hankkeen aloitus Minna Canthin koulussa keväällä 2018

Koulumme pääsi mukaan Make It Now –hankkeeseen ja heti ensimmäisenä mukavana asiana saimme uutta teknologiaa käyttöömme. Isoimpana hankintana saimme 3 –D tulostimen, jota tuskin olisimme saaneet hankittua koulun omana hankintana. Lisäksi saimme Micro:bit laitteita laiteohjaukseen, sekä elektroniikan tarvikkeita käyttöömme.

Tehtävät jaettiin siten, että Ylösen Pekka ja Nyyssösen Mari ottivat ensimmäisen koulutusjakson jälkeen suunniteltavakseen projektin ”Unelmien talo”. Minä, Pekka Rissanen otin käyttöön enemmän elektroniikka rakentelun sekä 3-D tulostuksen. Lisäksi Mari on käyttänyt tekstiilipuolella sähköisiä materiaaleja sekä Ylösen Pekka tukenut tulostuskoneen käyttöönotossa. Lisää taloprojektista kerrotaan ensi vuonna.

Tulostuskone on pyörinyt tiuhaan. Valaisimen vetonuppeja on suunniteltu kaikkien 7. luokkien kanssa hyvin pienen opastuksen turvin. Konetta ei ole jätetty koulupäivien jälkeen ilman valvontaa, joten hieman tulostus on ruuhkautunut aika-ajoin. Vanhemmat ikäluokat ovatkin suunnitelleet sitten itsenäisemmin omia projektejaan.

Elektroniikkarakenteluun hankittiin aurinkopaneeleita, kondensaattoreita, sähkömoottoreita sekä kytkimiä. Rakennusmateriaaleiksi hankittiin kennomuovia, muovipyöriä sekä hihnapyöriä. Tavoitteena oli rakentaa edestakaisin kulkeva auto, joka toimii modernisti aurinkoenergialla. Talven pimeydessä hankittiin kaksi vanhaa piirtoheitintä ”keinoauringoiksi”. Jutun loppuun liitän muutamia kuvia rakentelun vaiheista.

Atk- valinnaisainekurssilla Pekka Ylönen on opettanut ohjelmointia Micro:bit laitteilla. Oppilaat oppivat perusteet ohjelmoinnista(esim. toistolause, ehtolause, muuttuja ja ledien ohjaaminen) Oppilaat kokeilivat myös radio-toimintoa ja ulkoisen virtapiirin liittämistä levyyn.
Atk-tunneilla piirrettiin myös avaimenperiä SketchUp-ohjelmalla. Osa avaimenperistä tulostettiin.

Varsinaisia teknologian ryhmiä ei ollut, mutta autoja rakennettiin 8. luokan teknisen työn valinnaisen ryhmissä. Oppilaat tekivät projektia hyvinkin itsenäisesti, sillä samassa ryhmässä pyörivät myös perinteiset puu –ja metallityöt, jotka söivät opettajan ohjausaikaa. Turvallinen työstökoneiden käyttö menee aina kaiken edelle ja siitä ei voi laistaa. Isot 17 – 18 -oppilaan ryhmät ovat liian isoja tällaisiin monimateriaalisiin projekteihin.
Uutta on tullut niin oppilaille kuin opettajille. Odotamme tulevaa vuotta innolla.

Pekka Rissanen

Huonekalujen suunnittelu Tinkercadilla sekä e -tekstiileitä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s