Tutkimusmatka teknologiaan – Innokas-kerhojen pilotti Oulussa

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Siitä tuskin kukaan on tietoinen.

Kannattaako tulevaisuuteen silti yrittää valmistautua? Voimmeko pyrkiä tekemään tulevaisuudesta paremman? Totta kai!

Oulussa Myllytullin koulussa alkoi kuluvan vuoden lokakuun 10. päivä Tutkimusmatka teknologiaan nimeä kantava maker-kerho, jossa suunnitellaan, 3D-mallinnetaan & -tulostetaan, ohjelmoidaan sekä lopuksi askarrellaan oma unelmien huone. Kerho on maksuton, ja se on tarkoitettu 4. – 9. luokkalaisille keksinnöistä, teknologiasta ja käsillä tekemisestä kiinnostuneille oppilaille. Tutkimusmatka teknologiaan -kerhosta tulee valtakunnallinen konsepti. Oulussa alkaneessa pilottikerhossa on tarkoitus kartoittaa, millaisille oppilasmäärille kerho on hyvä pitää, minkälaisia materiaaleja kerhossa tarvitaan ja mitkä ovat ne asiat, jotka saavat lapset kiinnostumaan teknologiasta.

Koska innostus kerhoon osallistumisesta oli suuri (46 hakemusta!) ja mukaan mahtui vain 16, jouduttiin hakijoista mukaan pääsevät karsimaan hakemuksen perusteella välittyneen innostuksen perusteella.

Kerhossa oppilaat pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan oman unelmiensa huoneen hyödyntäen 3D-mallintamista ja -tulostamista. Huone rakennetaan sopivan kokoiseen pahviseen tai puiseen laatikkoon, esimerkiksi kenkälaatikkoon. Huone tapetoidaan, ja sinne luodaan kalusteet, valaistukset, ovet ja ikkunat. Mallintamiseen kerhossa käytetään hyvin helppokäyttöistä selainpohjaista TinkerCadia, jonka avulla 3D-mallintamiseen on mielekästä ottaa ensikosketus sen helppouden ja matalan kynnyksen käytettävyyden vuoksi. TinkerCad sisältää paljon valmiita muotoja, joita muokkaamalla ja yhdistelemällä voidaan luoda jotain täysin uutta ja omaa.

Lisäksi huoneeseen luodaan liikettä ja valoa ohjelmoimalla micro:bit mikrokontrollereita. Micro:bit on vuonna 2015 kehitetty pieni mikrokontrolleri koulujen tietotekniikan opetusta varten Britannian yleisradioyhtiö BBC:n toimesta, ja niitä käytetään nykyisin paljon Suomenkin kouluissa.

Miksi juuri unelmien huone?

Tutkimusmatka teknologiaan -kerhon on suunnnitelut Rajakylän koulu yhteistyössä Innokkaan, OP:n ja Enfucen kanssa. Kerhon perustamiseen on ollut päällimmäisenä syynä huomattu tarve etenkin tyttöjen houkutteleminen teknologia-alan jatko-opintoihin. Suomalaiset tytöt ovat maailman huippuja luonnontieteissä, mutta eivät koe osaavansa niitä. Teknisen alan jatko-opinnoista tyttöjen osuus on alle 20%, mikä on Suomen kansantaloudenkin kannalta huolestuttava luku.

Mitä hyötyä kerhosta on?

Maker -kerholla on paljon annettavaa. Jo nykyisellään tietotekniikka on yksi nopeimmin kasvavista tieteen aloista. Tulevaisuudessa, digitalisaation ja älyjärjestelmien yhä yleistyessä, pienikin ymmärrys esimerkiksi ohjelmoinnista ja tietokoneen hyötykäytöstä on eduksi. Lapsi, joka ymmärtää mistä hänen elämässään jatkuvasti läsnä olevat asiat, kuten tietokoneet, puhelimet ja muut älylaitteet koostuvat ja miten ne toimivat, on vahvoilla tulevaisuudessakin.

Kerhon tarkoitus on innostaa ja motivoida nuoria luovuuteen ja tietotekniikan hyötykäytön pariin. Tietokoneella voi pelaamisen ja kavereiden kanssa chattailyn lisäksi tehdä paljon hyödyllisiäkin asioita. 3D-mallintamisen ja tulostamisen yhteydessä voi oppia muun muassa tietokoneavusteisesta suunnittelusta (CAD), kolmiulotteista hahmottamista, geometriaa, mittaamista, muotoilua ja prototyyppien valmistusta. Lisäksi kerhossa opitaan vuorovaikutustaitoja, ryhmätyöskentelyä ja suunnittelun taitoja.

Kerhokuulumisia

Kerho on kokoontunut nyt kaksi kertaa Myllytullin koulun juhlasalissa, joka tarjoaa loistavat puitteet tällaiselle kerhotoiminnalle. Jokainen kerhokerta kestää kaksi tuntia, jonka aikana vetäjä opettaa kerholaisille jotain uutta 3D-mallintamiseen tai ohjelmointiin liittyen. Sen jälkeen kerholaiset pääsevät itse tekemään, kokeilemaan ja luomaan. Kerhokertojen alussa pidämme pienen yhteisöllisen leikkihetken, jonka tarkoitus on säätää aivot kekseliäälle ja luovalle taajuudelle.

Ensimmäisellä kerralla kerholaiset tutustuivat toisiinsa, jakautuivat työpareihin (työparin kanssa on tarkoitus brainstormata ja kehitellä uusia ideoita) ja loivat TinkerCad -tunnukset. Lisäksi otettiin ensikatsaus siihen, mitä kerhossa tehdään. Pienten teknologiasta johtuneiden alkuvaikeuksien jälkeen kaikki saivat lopulta tunnuksensa luotua, ja kerholaiset pääsivät mallintamaan ensimmäistä tuotostaan. Erilaisia hahmoja pääsiäistipuista luurankoihin syntyi hyvään tahtiin.

Toisella kerralla saimme mukaamme pari uutta kerholaista, ja mallintamishommatkin pääsivät kunnolla vauhtiin. Ensimmäinen tulostuskin saatiin tehtyä!

Kerholaiset ovat hyvin työskentelyorientoitunutta sakkia. Jokainen levittäytyy pitkin juhlasalia, usein parin kanssa, mutta välillä muodostuu pieniä ryhmiä, joista kuuluu hiljaista supinaa ja tietokoneen näppäinten ja hiiren napsutuksia. Kun kerholaisten näyttöpäätteiden takana kiertelee katsomassa ja neuvomassa, huomaa ilokseen, että siellä tehdään ihan oikeita juttuja.

Onko tässä tulevia isoja nimiä design piireissä, tai saadaanko näiden lasten kädentaitoja ihmetellä jonain päivänä vaikkapa lääketieteen puolella?

Hyvää syksyä ja innostusta tietokoneiden parissa toivottelee kerhon vetäjä, Jaakko!

Jaakko Korpela, Oulu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s