Thinglink yläkoulun matematiikan opetuksessa

Thinglink-yläkoulun matematiikan opetuksessa

Tässä tekstissä esitetään kaksi tapaa, joilla Thinglinkiä kokeiltiin matematiikan opetuksen yhteydessä Tampereen Wivi Lönnin yläkoulussa liittyen Innokkaan Thinglin-pilottiin.

 

Tapa 1

Keväällä 2018 kokeiltiin Thinglinkin sopivuutta ”sähköisenä muistikirjana”. Tässä tapauksessa sisällön Thinglinkiin tuotti opettaja. Ideana oli, että Thinglink-kuvaksi ladattiin oppikirjan sisällysluettelo siltä kohdin, josta kirjaa käytiin. Opettaja latasi Thinglinkkiin videoita ja kuvia oppitunneilla käydyistä asioista – esimerkiksi kirjan tehtävistä tai opetettavasta asiasta. Tarkoituksena oli että oppilaat pystyivät kertaamaan oppitunnin asioita uudelleen tai näkemään sen mitä oppitunnilla käsiteltiin, mikäli he olivat poissa. Lisäksi oppilaat käyttivät kuvaa kokeeseen kertaamiseen.

Dokumentoimiseen käytettiin iPadia ja Android puhelinta. Kummassakin tapauksessa Thinglinkiä käytettiin sovelluksella. Sovellukset toimivat moitteettomasti. Oli jopa jossain määrin yllättävää, kuinka pitkiä videoita Thinglinkiin pystyi lataamaan. Videoiden ja kuvien lataaminen oli lisäksi helppoa ja yksinkertaista. Ne pystyttiin tämän takia lataamaan oppitunnilla, jolloin oppilaat pystyivät vaikuttamaan sisällön muotoon. Ohesta löytyy tuotos upotuksena. Videot katsomisen kannalta on hyvä, että ne saa halutessa koko näytön kokoiseksi. Tämä optio olisi hyvä saada myös valokuville. Valokuvia ei ilmeisesti pysty suurentamaan. Tämä hieman haittaa sellaisten kuvien katsomista jotka sisältävät paljon tietoa.

https://www.thinglink.com/scene/1030021457209458690

Tapa 2

Syksyllä 2018 Thinglinkiä kokeiltiin matematiikan opetuksen yhteydessä. Tarkoituksena oli, että oppilaat ottivat koulussa 360-kuvan. Kuvasta oppilas sitten valitsi yhden tai kaksi kappaletta, joista hän kertoi kuinka mittasi ja laski niiden pinta-alan sekä tilavuuden. Oppilaat liittivät tuotoksensa käyttämällä ”Custom Tag” -optiota. Työskentelyssä Thinglinkiä käytettiin kannattavilla PC-koneilla. Tässä yhteydessä voidaan mainita, että osa oppilaista käytti aluksi selaimena Internet Exploderia. Sillä Thinglink ei toiminut kunnolla. Esimerkiksi jo valmiiden tagien muokkaaminen ei onnistunut. On mahdollista, että koulun koneiden IE oli vanhentunut versio. Kun tageja tehtiin ja muokattiin Firefox-selaimella ei ilmennyt mitään ongelmia. Tässä on upotus eräästä kuvasta, jonka kaksi oppilasta tekivät. Kuva on oppilaan autenttinen tuotos. Ympyrän pinta-ala nimittäin osataan laskea, mutta eihän 7. luokkalaisen tarvitse tätä vielä tietääkään 😉

https://www.thinglink.com/video/1105744305206591491

360-kuvien lataaminen ja avaaminen Thinglinkissä on hyvin helppoa. ”Custom tag” mahdollistaa erilaisten yksilöllisten sisältöjen tekemisen. Tämä on erittäin mainio ominaisuus. Käyttöä voisi helpottaa, jos tagin tekemisen ohessa sitä ei tarvitsisi tallentaa kolmeen kertaan, yksi kerta nimittäin unohtuu helposti. Muutamassa tapauksessa kävi niin, että oppilas teki tagin sisällön valmiiksi, mutta unohti painaa loppujen lopuksi ”Save”, vaan painoi sitä ennen ”Save and Exit”, jolloin tagi ei tallentunut. Ehkäpä tähän voisi lisätä jonkin välitallennuksen. Tai ohjelma voisi kysyä käyttäjältä haluaako hän varmasti poistua, vaikka tagi ei ole tallentunut. Toinen esille noussut haaste on, että yhteen kuvaan tageja voi lisätä vain yksi käyttäjä kerralla. Tämä hankaloittaa oppitunnin kulkua, koska oppilas A joutuu odottamaan oppilaan B tekemiä lisäyksiä. Olisi hyvä, jos oppilaat voisivat samanaikaisesti muokata samaa kuvaa. Haasteita oppitunnille tulee myös siitä, että oppilas joutuu kloonaamaan kuvan itselleen ennen kuin alkaa muokkaamaan sitä. Tämän seurauksena projekti täyttyy monista erilaisista kuvista ja kukaan ei oikein enää tiedä mitä kuvaa pitäisi muokata. Toki tämä haaste olisi vältettävissä tehokkaalla tiedostonhallinnalla (eli yhdessä sovitaan mitä kuvaa kukin muokkaa ja milloin). Oppilailla on kuitenkin varsin vähäiset taidot tiedostojen hallinnasta, joten tämä tapa on hankala toteuttaa, varsinkin kun oppialasmäärä on suuri.

Lopuksi pitää kuitenkin todeta, että Thinglink toimi yleisesti ottaen oikein hyvin. Ja mikä tärkeintä, oppilaat tykkäsivät sen käytöstä myös. Ainakin allekirjoittaneen mielestä Thinglink tarjoaa tehokkaimman ja kouluympäristöön sopivimman alustan 360-kuvien esittämiseen.

Tommi Savikko, Matemaattisten aineiden opettaja, Wivi Lönnin koulu, Tampere

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s