Syksyn 2019 robotiikkahaaste

Suomen Robotiikkayhdistys haastoi tänäkin vuonna yhteistyössä Innokas-verkoston kanssa Automaatiosäätiön sekä muiden yhteistyökumppaniensa tuella suomalaisia koululaisia esiopetuksesta yhdeksänteen luokkaan robotiikan saralla. Tämän vuotisen Innokas-haasteen teema oli ”Ihmisten kanssa yhteistyössä” ja vuosittainen haaste järjestettiin nyt neljättä kertaa.

Ihmisten kanssa yhteistyössä olevia robotteja lähti pohdiskelemaan mukava määrä oppilasryhmiä kaikista ikäryhmistä. Osallistuneita töitä arvioitiin kolmessa eri sarjassa: 0.-2., 3.-6. sekä 7.-9. -luokat.

robohaastekansi

Oulunlahden koulun sänkyrobotti

Tulevaisuuden robotteja lähdettiin kehittelemään useista eri näkökulmista. Usein robotin tarpeellisuus syntyi pohtimalla arjen haasteita ja tarpeita. Lasten maailman näkökulman huomioiminen oli selvästi havaittavissa projekteista. Ideointivaihe on varmasti ollut osallistuneilla lennokas, niin kuin kuuluukin olla, mutta silti suurin osa osallistuneista on selvästi pohtinut myös reaalimaailman rajoitteita tulevaisuuden robotteja miettiessään. Tämän tyyppisten projektien läpivieminen on selvästi ollut laaja-alaista koulutyötä eri oppiainesisältöjen kietoutuessa yhdeksi paketiksi.

Vaikka ideointi oli selvästi isossa roolissa osallistuneiden töiden keskuudessa. Useat ryhmät olivat kuitenkin käyttänet jo olemassa olevaa teknologiaa osana työtään. Lego EV3 -robotit, VEX-robotit jne. toimivat prototyyppien runkoina.

Kaiken kaikkiaan osallistuneiden ryhmien työt olivat mielikuvituksekkaita ja hienosti toteutettuja. Tulevaisuuden robotietäjät ja -taitajat ovat jo hyvässä vauhdissa!

Helinä

Axel Wahrenin eskariryhmän robotti Forssasta

Syksyn 2019 Innokas-haasteessa sarjansa voittaneet tai kunniamaininnan ansainneet joukkueet sekä koko haasteen voittanut joukkue:

Sarja 0.-2. -luokat

Sarjansa voitti Päiväkoti Axel Wahrenin eskariryhmä Turkoosi Forssasta. Projektina oli luoda robotti auttamaan henkilökuntaa ja viihdyttämään lapsia. Hienosti suunniteltu ihana, ystävällinen ja opettavainen Helinä-robotti halausnappeineen. Robotin ulkonäköön oli kiinnitetty huomiota ja se olikin helposti lähestyttävä ja hauska. Projektin eteen on selvästi nähty paljon vaivaa. Hienoa työtä! Projekti palkittiin lahjakortilla.

Sarja 3.-6. -luokat

Vuoden 2019 Innokas-haasteen voittaja on Maksniemen koulun 5. luokka Simosta. He suunnittelivat BFF(Best Friends Forever) -robotin. Projekti oli kokonaisuudessaan erinomaisesti toteutettu. Systemaattinen lähestymistapa teki vaikutuksen. Erityismaininta myös koulun ulkopuolisen puhujan ottamisesta Oulun ammattikorkeakoulusta mukaan projektiin. Haasteen voittajat saivat palkinnokseen luokkaretken!

Köyhäjoki

Kunniamaininnan ansaitsi Köyhäjoen koulun 3.-6. luokkalaisten ymppiryhmä Kaustiselta. Ideoitu ”Tanssi- ja vedentantorobotti” piti sisällään hienon määrän erilaisia ominaisuuksia, joita oli mietitty sekä teknisestä, että ohjelmoinnillisesta näkökulmasta. Ryhmä oli erinomaisesti ottanut huomioon tämän vuoden yhteistyöteeman projektissaan. Projekti palkittiin lahjakortilla.

Sarja 7.-9. -luokat

Sarjan voittaja oli Sammonlahden koulun 7A luokka Lappeenrannasta kunnianhimoisella suunnitelmallaan. Projektissa pohdittiin uuden maapallon rakentamista Aurinkoa kiertämään. Luokka oli tehty tarkkaa analysointia ja useita erilaisia hienoja robotiikkaa hyödyntäviä ratkaisuja tämän monimutkaisen suunnitelman toteuttamiseksi. Todellisen maailman ongelmat olivat maininnan arvoisesti mukana projektin eri vaiheissa. Projekti palkittiin lahjakortilla.

Kunniamaininta Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun Apolloi 13 (7a) -ryhmälle Helsingistä. Ns. Creeper-robotin prototyypin käytännön toteutuksessa käytettiin hienosti hyväkseen Lego EV3-robottia ja sen antureita. Kaiken kaikkiaan tekninen toteutus ansaitsi erityishuomion. Projekti palkittiin lahjakortilla.

Suomen Robotiikkayhdistys ja Innokas-verkosto haluaa kiittää kaikkia haasteeseen vastanneita opettajia ja oppilaita. Kaikki osallistuneet joukkuet palkittiin tänä vuonna kunniakirjalla sekä lahjakortilla. Roboillaan taas syksyllä 2020!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s