Mitä Martinkalliossa on innovoitu koronasta huolimatta?

Tämän lukuvuoden piti olla koulussamme suuri innovaatiovuosi ja tavoitteena oli saada digiportaat juurrutettua koulun toimintaan, edistää tasa-arvoista digiosaamista ja kouluttaa tiimiopettajuuden voimalla henkilökuntaa laitteiden ja digitaitojen ohjaamisessa. Mutta sitten iski korona ja hetken lamautusisku osui meihinkin. Tämän johdosta osa haaveista karsiutui, mutta tavoitteet jäivät silti voimaan. Nyt on edetty viikko ja päivä kerrallaan, pienin askelin, ja kuitenkin saavuttaen yllättävän paljon! 😊 

  • Tiimiopettajuus in action -koulutus 

Etäkokouksena toteutettu koulutus sai meidät huomaamaan, että itse asiassa tiimiopettajuus on jo monelta osin iso osa koulumme arkea. Erityisesti oppilastoimintaa tukevat tiimit ovat juurtuneet vahvasti koulumme toimintamalliin ja tukevat ala- ja yläkoulun välistä yhteistyötä. Koulutuksen toteutti Innokas-verkoston johtaja Tiina Korhonen.   

  • Laitehankinta on edennyt 

Laitehankintaa on pohdittu viestien voimalla koko opettajakunnan kesken. On ollut hienoa, että hankkeen tarjoamat resurssit on tullut näkyväksi kaikille ja keskustelu on ollut monipuolista ja avointa. Samalla koulun johto on saanut päivitettyä tietoa tämän hetken laite- ja ohjelmatoiveista ja voinut päivittää omien varojen käyttöä oikeaan suuntaan. 

  • Tila teknologialuokaksi! 

Saimme vihdoin toimivan idean teknologiavärkkäysluokaksi, kiitos Antti! Matikan luokan ja biologian varaston välissä on pikkuluokka, joka soveltuu tähän mainiosti. Nyt vain suunnittelemaan ja järkkäilemään! 

  • Digitutor-toiminta käynnistyi uusin voimin 

Kaisa-Leena-open avulla koottiin edellisvuoden digitutoreista ja uusista innokkaista digitutorporukka, joka alkoi kokoontua lokakuusta lähtien joka toinen viikko. Yläkoulun historian ope Mika nousi remmiin uutena ohjaavana opena.  

Digitutorit aloittivat tutortoiminnan heti uusista ykkösluokkalaisista ja tokaluokkalaisista, joille he ohjasivat multilink-palikoiden avulla koodauksen alkeita. Tässä tehtävänanto: 

1. Oppilaat hakevat n.10 palikkaa (2-3 väriä maksimissaan). 

2. Oppilaat rakentavat niistä jonkinlaisen ”kyhäelmän”. 

3. Oppilaat hakevat saman määrän ja saman väriset palikat pöydälleen kuin mitä omassa rakennelmassa on. 

4. Oppilaat jaetaan pareihin. 

5. Parit istuvat selät vastakkain 

6. Toinen oppilas koodaa eli antaa toiselle oppilaalle ohjeet, miten rakennetaan hänen ”kyhäelmänsä” irtopalasista hänen antamillaan komennoilla. 

Esim. Laita kolme vihreää palikkaa päällekkäin pystysuoraan, lisää yksi punainen palikka ylimmän palikan oikealle puolelle jne. 

7. Lopuksi tarkistetaan, tuliko samanlainen ”kyhäelmä” kuin mallissa on. 

8. Nyt toinen pari koodaa toista oppilasta oman ”kyhäelmänsä” mukaan. 

9. Lopuksi voidaan jutella koodaamisesta yleensä (opettajan johdolla) digituutorit voivat kertoa, mitä he osaavat koodata ja millä 

Espoon Martinkallion koulun innovatiivinen koulu -hanke

Kuvat ja teksti: Annika Tahkokallio

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s