Järnefeltin yhtenäiskoulu valmistautuu joululomille lähtöön. Joulujuhlat on juhlittu jo toiseksi viimeisenä päivänä ja viimeinen päivä kuljetaan toimintapisteiltä toiselle, tai vietetään luokkien omia pikkujouluja. Hanketyöryhmämme sen sijaan istahti kirjoittamaan blogia, jonka julkaisu meinasi unohtua kaikessa hulinassa.
Kulunut lukukausi on ollut kiireistäkin kiireisempi; yhtenäiskoulumme Lohjan Virkkalassa nimittäin avasi ovensa ensimmäistä kertaa elokuussa 2022. Uuden koulun myötä Järnefeltin koulu (luokat 7.-9.), Rauhalan koulu (eskari-6 lk.) ja Maksjoen koulu (luokat 1.-3.) yhdistyivät ja muuttivat saman katon alle. Tai siis lähes kaikki muuttivat – yksi koulun siivistä ei harmiksemme valmistunut ajoissa ja osa opettajistamme opetti vielä syyslomaan saakka alaluokkien vanhoissa tiloissa vanhan tekniikan turvin.
Uuteen koulurakennukseen muuttaneet opettajat saivat käyttöönsä Clevertouch-esitystekniikkaa, jota osa oli päässyt kokeilemaan jo parina edeltävänä lukuvuonna omissa luokissaan, ja joka taas toisille oli täysin uutta.
Heti elokuussa osa uuteen kouluun siirtyneistä opettajista pääsi osallistumaan kaupungin tvt-puolelta tarjottuun koulutushetkeen, jossa Clevertouchin edustaja kävi opastamassa laitteen käyttöä. Tarve toiselle ja jopa kolmannelle koulutuskerralle olisi ollut suuri, mutta ulkopuolisen koulutuksen kustannukset ylittivät kipukynnyksen. Pelkona oli, että hieno laite hienoine ominaisuuksineen jää käyttämättä, jos opettajat eivät saa tarpeeksi aikaa ja opastusta laitteen käyttöön.
Päätimme järjestää koulutuksen sisäisesti heti syysloman jälkeen, kun kaikissa luokkatiloissa olisi vihdoin laitteet asennettuina ja kaikki opettajat olisivat myös vihdoin uusissa tiloissa. Koulun digitutor-opettaja kasasi yhteen opettajia, jotka olivat jo aiemmin käyttäneet Clevertouchia opetuksessaan ja jotka olivat osallistuneet koulutuksiin, ja jakoi opettajat pienryhmien vetäjiksi omien aineryhmiensä/luokkatasojensa mukaan.
Koulutuksen alustuksena kokoonnuimme yhteen ja kävimme teknisiin ominaisuuksiin liittyviä kysymyksiä yhdessä läpi laitteen tekniseen puoleen enemmän perehtyneen opettajan vetovastuulla. Tämän jälkeen jakaannuttiin ryhmiin. Pieniin ryhmiin jakautumalla opettajilla oli mahdollisuus päästä heti kokeilemaan ominaisuuksia ja pohtia, kuinka taulun ominaisuudet parhaiten vastaisivat oman opetuksen tarpeita. Ryhmältä nousseet kysymykset myös kirjattiin ylös ja osaan pyrittiin vastaamaan pian koulutuksen jälkeen. Ajattelimme vastata muihin kysymyksiin pitämällä pitkin lukuvuotta pieniä muutaman minuutin tietoiskuja Clevertouchin ominaisuuksista koulumme “sisu”-ajalla, eli yhteisissä kokouksissamme.
Kuin tilauksesta laajempaan kertaukseen tarjoutuu mahdollisuus jo tammikuussa, kun osa koulumme opettajista pääsee osallistumaan Clevertouch-verkkokurssille, jonka eräs lohjalainen opettaja on luotsannut Digierko-koulutuksen tuotteena.
Kokemus koulun omasta sisäisestä koulutuksesta oli positiivinen. Tuli jälleen todettua, että yhteistyössä on voimaa ja oman yksikkömme sisältä löytyy taitajia jos minkälaisia. Ajatusten vaihtaminen kollegoiden kesken on myös mitä parhainta työn antia.
Joulupukille lähetämme toiveen: saisimmeko hektiseen koulun arkeen lisää aikaa samankaltaiseen ajatusten vaihtoon?

Hyvää joulua ja innokasta uutta vuotta kaikille toivottavat Järnefeltin yhtenäiskoulun hanketiimin Petra ja Marko.