Makupalatunneilla Ähäräämö tutuksi!

Juna jyskyttää tasaisella sykkeellä kohti Oulua. Sisällä vaunussa käy iloinen puheensorina ja innostunut tunnelma välittyy useamman penkkirivin päähän. ITK-messut kannatti! Meille jäi kaiken muun oppimamme ohella käteen kuningasidea mysteeriboksista, jonka ympärille rakentaisimme STEAM-tilamme Ähäräämön jalkauttamisen.

Meillä oli Innovatiivinen koulu toimii -hankkeen alussa kunnianhimoiset suunnitelmat. Hankkeessa kehitettäväksi valittuja kohteita oli monta ja aikataulu tiukka. Hankkeen edetessä huomasimme, että tällä tiimillä tapahtuu ja tahtotila on yhteinen.  Suunnitelmallisuuden ja ahkeran työn tuloksena syntyneet STEAM-tilat saatiin valmiiksi. Digipajassa  pidettiin avajaiset marraskuussa ja toimintalauantai helmikuussa. Digipajan välineet saatiin kirjaston varauskalenteriin ja kyläläiset ovat päässeet kokeilemaan muun muassa  3D-tulostusta.

Ähäräämössä välineet ja tarvikkeet ovat löytäneet paikkansa ja tilat on saatu toimiviksi maker-toiminnalle. 

Tilojen rakentamisen lisäksi yksi tärkeimpiä tavoitteitamme on ollut saada mahdollisimman moni oppilas, opettaja ja ohjaaja syttymään, oppimaan ja ennen muuta ottamaan tilat omakseen eli osaksi kouluarkea. Päätimme jo hankkeen alkutaipaleella, että suunnittelemme hanketiimin kanssa valmiit STEAM-projektit, jotka kaikki luokat pääsevät STEAM-tilaan, Ähäräämöön, toteuttamaan. 

Ideoimme IKT-messuilta saamamme kokemuksen valossa oman mysteeriboksin. Mysteeriboksi sisälsi suunnittelupohjan, tarvikkeet sekä tehtävänannon; suunnitella tulevaisuuden rakennus. Suunnittelupohja ohjasi työn kokoa, sillä kahden tunnin aikataulussa ei ihan mahdotottomia pystyisi. Työ toteutettiin kolmen hengen ryhmissä. Oppilaiden tuli käyttää kaikki mysteeriboksista löytyvät tarvikkeet sekä lisäksi työhön sai käyttää kaikkea Ähäräämön tarvikkeita, pilleistä ja napeista kierrätysmateriaaleihin. Työlle tuli keksiä nimi ja työ kuvattiin Green screen-ohjelmaa apuna käyttäen ryhmän valitsemaan ympäristöön. Vinyylikeikkurilla oli mahdollisuus tulostaa esimerkiksi logo omaan työhön.  Lopuksi ryhmä piti suunnittelemastaan tulevaisuuden rakennuksesta minuutin mittaisen pitchauspuheen luokalleen,  jossa he yrittivät vakuuttaa kuulijat rakennuksen innovatiivisuudesta. Ne puheet olivat huikeita!

Hankkeen mahdollistaman sijaisresurssin myötä pystyimme tarjoamaan makupalatunnit kaikille alakoululaisille ydintiimin opettajan vetämänä, jolloin luokkien opettajat saivat olla mukana enemmän oppijan ja havainnoijan roolissa. Makupalatunneilla kaikki alakoulun luokat pääsivät siis mysteeriboksi-tehtävän avulla tutustumaan tilaan, välineisiin sekä värkkäilyyn. 

Kaiken STEAM-toiminnan keskiössä ovat olleet hanketiimin ohella oppilasagentit. Heidän aito innokkuutensa, halu oppia sekä olla mukana opettamassa, ovat tehneet tästä kaikesta vielä merkityksellisempää. Oppilasagentit ovat innokkaasti osallistuneet tarjottaviin koulutuksiin sekä olleet apuna oppitunneilla,  makupalatunneilla ja eri tapahtumissa. Oppilasagentit ovat pitäneet luokissa pieniä opetustuokioita ja auttaneet esimerkiksi ekaluokkalaisia koneelle kirjautumisessa. Palaute opettajilta on ollut kannustavaa ja tilauksia on ollut runsaasti. Oppilasagenttitoiminta jatkuu ja sen kehittäminen tulee olemaan tärkeässä osassa toimintaamme myös tulevaisuudessa. 

Voimme todeta, että olemme käyttäneet kaikki hankkeen tarjoamat mahdollisuudet ja vähän ylikin. Innostunut puheensorina ja hyvä, kannustava tunnelma ovat kantaneet meitä koko hankkeen ajan. Voimme todeta, että puitteet ja mahdollisuudet steam-toiminnalle ovat nyt jokaisen opettajan ja oppilaan käsissä.  Kynnys STEAM-tilojen ovien avaamiseen on madalletunut. Innovatiivinen koulu toimii -hankkeen pääteasema häämöttää jo ihan nurkan takana. Uskomme kuitenkin, että tämä STEAM- juna ei jää asemalle, vaikka kehittämisen vauhti hetkellisesti hidastuisikin.

Oulun Jäälin koulun hanketiimin puolesta hankeopettaja Maiju Poutiainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s