Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2012

Tervehdys Ruukista

Ruukissa ovat kahdeksasluokkalaiset tutustuneet syksyn aikana automaation aihepiiriin picaxe laiteympäristön avulla. Syyslukukauden lopuksi oppilaille esiteltiin kaksi tehtäväympäristöä, mihin soveltaa tietämystään. Ideointi- ja suunnittelutuokioiden jälkeen oppilaat ovatkin jo tuottamassa ratkaisuja tehtäviin – tavoitteena tietenkin Scifest tapahtuma keväällä Joensuussa.

Kuudesluokkalaiset aloittanevat tehtävät helmikuun aikana käyttäen samoja tehtäväympäristöjä. Laiteympäristönä opetuksessa käytämme vanhaa tuttua robolabilla ohjelmoitavaa Legon RCX yksikköä.

Terveisin
Jussi Myllyaho, Ruukin koulu

NXT -G JATKOKOULUTUS & ROBOTC -KOULUTUS 23. – 24.1.2012 LUMA-KESKUKSESSA JOENSUUSSA

Joensuussa kokoontui maanantaina 23.1.2012 innkokas joukko opettajia ja oppilaita oppimaan NXT -G ohjelmointia ja ROBOTC -ohjelmointia. Samalla tutustuttiin RoboCup Junior lajeihin ja saatiin infoa kevään SM-turnauksesta joka kisaillaan tänä vuonna Joensuussa SciFest tapahtumassa http://www.scifest.fi/.

Antoisa koulutus ja paljon uutta lisätietoa tuli varmasti jokaiselle osallistujalle. Suurkiitos Pekalle ja Ilkalle koulutuksen järjestelyistä!

– Petteri Kartimo

Saaren koulu, Rovaniemi

Roboinnostusta oppimiskeskus Innokkaassa tammikuussa

Etelä- Suomen alueen hankeopettajat tapasivat toisiaan ja kouluttautuivat lego NXT ympäristön saloihin lisää tammikuun 16. ja 17. päivä oppimiskeskus Innokkaassa. Ohjelmassa oli sekä lego NXT ympäristöön kuuluvien moottoreiden että antureiden peruskäyttöön tutustumista kuin myös hankkeen aloittamiseen ja toteuttamiseen omalla koululla liittyvien kokemusten ja ideoiden jakamista.

Keskustelimme kummankin ryhmän kanssa hyvistä käytännön esimerkeistä, haasteista, toiveista ja ideoista. Usealla koululla oli huomattu, että oppilaiden asiantuntemusta ja osallistamista kannattaa hyödyntää hankkeen eteenpäinviemisessä koululla. Muutamalla koululla olikin jo kokeiltu mm. oppilaista muodostuvan ”tutorryhmän” perustamista – ko. oppilaat toimivat opettajien apuna ja oppilaiden ohjaajina robotiikan perusasioiden ohjaamisessa muille luokille/oppilaille, hieno juttu!

Päivien aikana syntyi myös ajatus, että mikseipä oppilaat (esim. tutoroppilasryhmä) voisi osallistua hankkeen koulutuksiin opettajan kanssa yhdessä. Tätä ideaa toteutettiin saman viikon perjantaina oppimiskeskus Innokkaan koordinoimassa perusopetuksen opettajille suunnatussa Arjen teknologiaa koulutukseen kuuluvassa robotiikka päivässä, jossa oli mukana Koulumestarin koulun viidesluokkalainen tutoroppilas Toivo.

Hanketerveisin Tiina oppimiskeskus Innokkaasta/Koulumestarin koulusta

Vaaranlampi käynnistyi

Eilen avasimme LEGO laatikot 5.c luokassa ja innostus oli käsin kosketeltavaa. Aluksi järjestelimme osat siististi lokeroihin. Tässä vaiheessa muutamalla ”insinöörillä” oli niin kova kiire rakentamaan että järjestys näytti perin mielenkiintoiselta. Kahden tunnin työskentelyn jälkeen muutama ryhmä pääsi jo testaamaan moottorin toimivuutta.

 

Riemua, kirkkaita silmiä, iloisia hymyjä, kiljahduksia, erimielisyyksien ratkaisua, kiukuttelua ja monenlaisia tunteita laidasta laitaan.

Tästä on hyvä jatkaa.

 

Pekka Leppälä

Vaaranlammen koulu

Mankkaanpurossakin on päästy alkuun

Viikko ennen joululomaa pyysin osaa oppilaistani (kolmasluokkalaisia) lajittelemaan Legot oikeisiin lokeroihin. Itse olin toisen osan kanssa toisaalla tietokoneiden ääressä viimeistelemässä projektitöitä. Luokkaan palatessani osa lajittelijoista ilmoitti, että me aloitimme jo rakentamisen, koskas pääsemme ohjelmoimaan? Siitä se sitten lähti… Jouluaskartelut jäivät askartelematta, mutta oppilaiden into rakenteluun ja ohjelmointiin oli valtaisa. Tämä opettaja yritti parhaansa mukaan pysyä jotenkin perässä. Ensimmäiseksi aamulla oppilaat kysyivät, että milloin rakennetaan, ja päivän päätteeksi vanhemmille lähti soittoja, kuinka kotiinkin pitäisi saada kyseinen rakennussarja. Edellä mainitut asiat muokkasivatkin aika tavalla puhettani luokkamme todistustenjakotilaisuuteen. Meidän koulussa on nimittäin tapana, että lähes kaikki vanhemmat tulevat seuraamaan todistusten jakoa luokkiin.

Ensin siis oppilaat rakensivat Lego-pakkausten mukana tulleen ohjekirjan mukaisesti. Tämän jälkeen näytin ohjelmoinnista perustoiminnot. Riemu oli valtava, kun Legot lähtivät liikkeelle. Tämän jälkeen katsoimme netistä sumopainia, jalkapalloa, tanssia, sudokun ratkaisua (tämä oli oppilaista todella kiintoisaa) sekä musisointia. Niinpä sitten oppilaat jatkoivat rakentelua omien ideoiden pohjalta. Ohjelmoinnissakin kokeiltiin erilaisia juttuja, mutta tosiasia on, että kun oli 22 oppilasta ja 8 legopakkausta, kovin pitkäksi ajaksi yhden ryhmän ongelmiin ei ennättänyt paneutua. Tällä erää kuitenkin pärjättiin, liikettä ja riemua saatiin aikaan. Sumopaini alkoi selvästi kiinnostaa varsinkin poikia eli otteluita otettiin, vaikka meillä ei varsinaista kenttää ollutkaan. Oppilaat kehittivät säännöt, että se häviää, kumpi ensin hajoaa niin, ettei enää liiku. Projektimme kesti joululoman jälkeen vielä viikon. Päätteeksi kutsuimme 6R luokan katsomaan aikaansaannoksiamme. Nyt legot ovat taas lajiteltuina ja matkaavat Riikan 6R luokkaan. Oman projektin kuvat/videot ovat vielä koulussamme kamerassa purkamatta.

Viikonlopputerveisin  Sari Lahelma, Mankkaanpuron koulu

Ylämyllyn koulun robotiikkauutisia

Ylämyllyn koululla robotiikkarakentelu on lähtenyt pikkuhiljaa, mutta erittäin innostuneesti liikkeelle. Robotiikkatunnit ovat olleet erittäin mieluisia ja motivoivia niin oppilaille kuin opettajillekin. Robotiikkatunteja on pidetty 5-6 luokkalaisten teknisen työn tunneilla ja 6-luokkalaisten valinnaiskurssilla. Tavoitteena on laajentaa toimintaa muille luokille ja myös tytöille, jotka ovat jo kiinnostuneina kyselleet, milloin hekin pääsevät rakentelemaan ja ohjelmoimaan roboja. Kevään mittaan hankekoulutusten ja mahdollisten oman koulun vesokoulutusten myötä tämä toivottavasti toteutuu.

 

 

Pekka Tarva

Ylämyllyn koulu